sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kasvispata

Kasvispata on oivallinen lisuke esimerkiksi broilerille, itse syön sitä toisinaan myös sellaisenaan. Valitettavasti kameran rikkoutumisen myötä valokuvat ovat nyt hetken aikaa pannassa, mutta laitanpa nyt ohjeen tästä helposta ruoasta.

1kpl kesäkurpitsa
2kpl tomaattia
1kpl sipulia
tomaattipyrettä
1dl soijarouhetta
vettä
suolaa
pippuria
oreganoa
basilikaa
chiliä

Leikkaa sipulit puolirenkaiksi ja kesäkurpitsa paloiksi ja kuulota öljyssä. Lisää tomaatit paloiteltuna, loraus vettä sekä tomaattipyre ja mausteet. Anna hautua kattilassa ja lisää soijarouhe. Hauduta kunnes rouhe on pehmeää ja turvonnut sekä kesäkurpitsat pehmenneet. Päälle voi ripotella vaikkapa juustoraastetta.

Tähän ruokaan sopii sotkea mitä ikinä mieliikin. Esimerkiksi porkkana, maissi ja pavut sopivat hyvin lisäkkeeksi. Joukkoon voi laittaa myös vaikkapa fetapaloja.