sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Uppomunia ja hollandaisea



Uppomunat ja hollandaisekastike sopivat hyvin samallekin lautaselle, mutta tänään tämä parivaljakko päätyivät erilleen.

Minulla oli erittäin antoisa päivä keittiössä sillä opettelin molempien teon hyvällä menestyksellä.
Uppomunat eivät minulta jostain syystä onnistu vanhalla hyvällä tavalla, eli heitetään kananmuna etikalla kyllästettyyn veteen kieppumaan, joten onneksi löysin helpomman tien!
Kananmuna yksinkertaisesti laitetaan kelmuun, jossa se on pienessä pussukassa ja sitten dipataan kiehuvaan veteen muutamaksi minuutiksi. Kun se alkaa olla kypsän oloinen, irroitellaan kelmu varovasti, (itse avasinkelmun ja kastoin sen vielä kiehuvassa vedessä jolloin kelmu irtosi hyvin!) ja tadaa, täydellinen uppomuna ilman etikkaista sivumakua on valmis!

Hollandaise vaatikin hieman enemmän. Kaksi keltuaista blenderiin, 1rkl valkoviinietikkaa ja sitruunamehua kuumennetaan kattilassa ja lisätään nauhana keltuaisten joukkoon. Sitten 100g sulatettua voita nauhana blenderiin. Tässä vaiheessa blenderi alkaa savuamaan joten ei muuta kuin yliohut kastikkeen tekele kippoon ja sekoitus jatkuu käsin. Koska kastike oli ohutta, lisäsin keltuaisen ja kuumensin vielä hetken levyllä kattilassa. Mausteet ja tadaa, hollandaise mutkien kautta valmis!!!



Kuvaan olisi sopinut oikein hyvin vielä pekoni.

Hollandaise toimii tänään lisukkeena lohelle ja muusille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti