maanantai 9. joulukuuta 2013

Tulinen Chili Con Carne


Nautiskelin tässä yhtenä iltana maustamisen ilosta ja väänsin ison kasan tulista chili con carnea. Nyt kun pakkanen paukkuu ulkona, oli mukava syödä jotain lämmintä, josta jää kiva polte suuhun. Tässä minun ohjeeni tähän polttavaan herkkuun.

400g naudan jauhelihaa
iso sipuli
tomaattia
1prk tomaattisosetta yrteissä
1prk tomaattipyrettä
1prk valkoisia papuja
suolaa
pippuria
basilikaa
chiliä
yms. haluamiasi mausteita


Pilko sipuli pannulle ja ruskista se. Lisää jauheliha ja ruskista myös se. Lisää tomaattisose ja -pyre, sekä kuutioitu tomaatti. Lisää myös 1-2dl vettä niin että kastike ei ole liian sakeaa tai vetistä. Mausta kastike suolalla, pippurilla, basilikalla ja chilillä sopivaksi. Lisäile vaikkapa valkopippuria, oreganoa tai soijaa mielesi mukaan. Lisää lopuksi pavut ja anna hetki porista. Tarkista maku ja tarjoile riisin kanssa.


Sipulia ei voi koskaan olla liikaa.



Omasta maustekokoelmastani löytyy useita eri vaihtoehtoja tulisuudelle. Tällä kertaa ropautin ripauksen thaimaalaista chiliä, tabascon tyylistä hot saucea sekä Suomessa kasvatettua erittäin tulista naga morichia.



Ja sopivasti oli potkua talvi-illan iloksi.

 Ohjeen määrästä tulee kunnon annokset neljälle hengelle. Jos kastiketta jää yli, on se oivallinen päälinen uunssa tehtäviin lämpimiin leipiin!



3 kommenttia:

  1. Voih, tää kuulostaa herkulliselta. Taitaa kyllä olla liian tulista pojille. :/ Meitin perheen esikoinen kyllä vetelis tätä, se tykkää mausteisesta ruuasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks tästä voi tehdä just niin mausteista ku ite haluaa. Chilinhän voi jokanen lisätä vaikka sitte omalle lautaselle, veikkaan et pienimmät ei niinkään välitä chilistä noin muutenkaan. :D

      Poista
  2. Hmm... Tartteepi siis koklata. :) teen vähän mauteisemman ja sit saa kukakin lisätä tulisuutta niin paljon ku haluaa. :D

    VastaaPoista